torstai 29. lokakuuta 2009

Alkuruoka

Nyt se on sitten vihdoinkin totta. Oma ruoka- ja herkkublogini! Tästä olen haaveillut jo pienen ikuisuuden. Olen parantumaton herkkusuu, joten miksen jakaisi pääkoppaani tallentamiani ohjeita muillekin?

Heti alkuun mainittakoon, että en ole ammattilainen. Onnistun yleensä leipomisessa ja ruuanlaitossa yrityksen ja erehdyksen kautta. Jos odotit löytäväsi täältä ohjeita gourmét - illallisen valmistukseen, joudut varmasti pettymään. Mutta jos olet samanlainen amatööri ruuanlaitossa ja leipomisessa kuin minäkin, ehkä opit jotain uutta. :)

Kaikki blogissani esittelemät ohjeet onnistuvat hyvin esimerkiksi opiskelijabudjetilla, eikä niiden toteutukseen tarvita mitään kalliita ja erikoisia ainesosia. Ohjeet ovat pääsääntöisesti melko simppeleitä ja helppoja toteuttaa. Itselläni ei riitä päättäväisyys monen tunnin kakkujen väsäämiseen, joten en odota sitä lukijoiltanikaan. :) Kaiken herkullisen ei tarvitse olla kovan työn takana!

Bon appétit!

2 kommenttia:

  1. Jees, odotan jo ensimmäistä ohjetta kieli pitkällä! Tsemppiä blogin pitoon!

    VastaaPoista
  2. Onnea tuoreelle herkkublogille! :) Jään mielenkiinnolla odottamaan uusia postauksia. terveisin herkkuperse-insanity :D

    VastaaPoista